tiistai 7. helmikuuta 2017

MITEN TIIMI VALITAAN?



Mitä projektityöskentelyssä tarvitaan?  Tietenkin tiimityötä. Mutta miten löytää sitten ympärilleen ne ihmiset, joiden kanssa on mukavaa työskennellä?

Palvelumuotoilun väylä alkaa projektien esittelyllä. Valittavana on 2 erilaista projektia. Toisessa lähdetään kehittämään kahvilan terassia ja toisessa painotalon tuotteita ja palveluita.
Valitsen painotaloprojektin, sillä se ei aiheena tunnu minulle lainkaan tutulta. Painotalotiimi jakautuu vielä kahteen osaan ja näistä pitäisi valita itselleen sopiva tiimi, jossa työnteko sujuisi mahdollisimman vaivattomasti. Oma ryhmäni on aivan huippu ja tulemme toimeen toistemme kanssa heti ensi hetkestä.

Koska listat ovat niin kivoja, niin listaan tähän nyt ne asiat, joihin mielestäni kannattaa kiinnittää huomiota, kun etsit itsellesi sopivaa ryhmää.

KUUNTELEMINEN

Kuuntele tehtävänanto huolella. Kun saat käsityksen siitä, mitä taitoja sinulla on tehtävän suorittamiseen ja mitä ei ole, kykenet paremmin hahmottamaan, millaisia ihmisiä tarvitset ympärillesi.

KUUNTELEMINEN

Kuuntele mitä ihmiset ympärilläsi puhuvat ja kuinka he osallistuvat tunnin seuraamiseen. Aktiiviset ja positiivisella asenteella varustetut ihmiset ovat usein miellyttäviä tiimin jäseniä.

KUUNTELEMINEN

Kuuntele mitä tiimisi jäsenillä on sanottavaa ja tarjottavaa projektille. Tiimin jäseneksi on helpompi päästä, kun on kiinnostunut muista ihmisistä ympärillään.

En tuntenut kurssilla olevasta porukasta ketään entuudestaan ja vähän jännittyneenä seurasin, minkälaisia ryhmiä luokassa alkaa muodostua. Minulle tärkeintä oli löytää porukka, jossa uskalletaan puhua ja esittää mielipiteitä. Huomasin yhden tytön aktiivisesti keräävän ympärilleen tiimiä ja hänen välitön asenteensa ja iloinen naurunsa sai minut liikkeelle epäröimättä. En ole katunut päätöstäni hetkeäkään. 

Ensi viikolla kerron minkälaisia sääntöjä me laadimme tiimillemme.
Mukavaa pakkasviikkoa!

Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti